Mikä minusta tulee isona?

Moikka!

Siitä on nyt aika kauan aikaa kun olen tuottanut tekstiä tänne viimeksi. Koulussa on ollut paljon kiireitä, on pitänyt lukea kokeisiin ja tehdä kurssitöitä. Lisäksi olen treenaillut ja suunnitellut aikatauluja itselleni sopiviksi. Aikamoista vekslaamista siis kokoajan.

Ajattelin kuitenkin tuoda tänne ajatuksia mun suunnitelmista tulevaisuudessa.


Kävimme koulun kanssa Kuopion abipäivillä, missä oli todella paljon esillä erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja yliopistoja. Ennen sinne menoa minulla oli suhteellisen tarkka suunnitelma, mitä teen lukion jälkeen, mutta tuo reissu nostattikin ihan uusia ajatuksia.

Ennen ajattelin lähteväni ensimäisenä vaihtoehtona lukemaan psykologiaa. Tuo reissu toi todella vahvasti esiin sen, että ei, se ei ole minun juttuni. Toisena vaihtoehtona olin ajatellut sairaanhoitajaa, mikä ei valitettavasti ollut vaihtoehdoissa koulutuspaikkaesittelyssä. Haave tuostakin ammatista on alkanut laantumaan.

Uutena tulokkaana (siis oikeasti vuoden sisään!) on tullut tämä liikunta. Olen todellakin ihan kikseissä vieläkin tästä, vaikka aloitin tämän harrastuksen melkein vuosi sitten. Voin ihan rehellisesti sanoa, että vuosi sitten en todellaakaan olisi edes ajatellut lähteväni miettimäänn kouluttautumista liikunnan saralta :D

Yllätys yllätys, olen alkanut tosissani harkitsemaan kouluttatutumista lukion jälkeen liikunnanohjaajaksi! Teimme opon kanssa suunnitelmaa kirjoitettavien ja luettavien aineiden kanssa, mihin hakisin sekä mihin järjestykseen laittaisin kouluttautumisvaihtoehdot.

Olin todella yllättynyt Kuopion abipäivien sisällöstä. Esillä oli oikeasti useita eri vaihtoehtoja, ja valitettavasti (ainakin itselläni) suurinosa aikaisemmista ammatihaaveista kaatui. Ei siksi, ettenkö olisi päässyt sinne, vaan siksi, että koin että se ei olekkaan minun juttu. Ilman abipäivää olisin saattanut lähteä täysin väärälle alalle ja katua päätöstäni myöhemmin.

Suosittelen siis kaikille, olitte sitten lukiossa tai amiksessa, käymään katsomassa erilaisia koulutusvaihtoehtoja, vaikka se ei olisikaan se ykkös  vaihtoehto jonne ajattelit hakea. Tottakai, milloinkaan ei ole liian myöhäistä opiskella lisää ammatteja ja kokeilla uutta, mutta minusta tärkeintä on se, että viihtyy omalla alallaan ja työssään.

Toivottavasti nähdään taas pian uuden tekstin merkeissä ;)

- Sinttumariaminttu


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Osmon Superhölkkä, 3-sija!

Minun tarinani seksuaalisuuteni löytämisestä

Tuhkasta nousi Mansikkatyttö