Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on joulukuu, 2017.

Muodonmuutos prosessi -22kg!

Kuva
Heippatirallaa taas täälläkin puolella! Olen pitkään jo haaveillut tän tekstin kirjoittamisesta ja julkaisemisesta, sillä tämä on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Toisaalta tekstin julkaiseminen hiukan jännittää. Eli siis: Viime tammikuussa vaakamittari alkoi näyttää uhkaavasti huomattavaa ylipainoa. Tiesin, että ongelma oli ollut pitkäaikainen, ahmimisien ja liikkumattomuuden takia. Muistan kuinka minua ahdisti vuosia sitten, kun vaaka näytti yli 70 kiloa. Silloin olin päästänyt itseni vielä parisenkymmentä kiloa lihavemmaksi. Kun vaaka näytti tammikuun alussa sitä pelottavinta numeroa, 90kg, päässäni rasahti. Rupesin pohtimaan, että haluanko jatkaa tässä epäterveellisessä kierteessä, lihoa, lohtu syödä ja lihoa taas. Vai haluanko elää terveellistä, normaalivartaloisen elämää, energisenä ja hyvinvoivana. Halusinko parantua, vai halusinko jatkaa sairastamista. Tämä päätös ei missään tapauksessa tullut minkää muun ihmisen vaikutuksesta, että joku olisi haukkunut tai

Luciat 2017

Kuva
Olen aina tykännyt laulaa. Pienenä joskus jopa haaveilin esiintymisestä. Jo ensimäisellä luokalla pääsin kuoroon. Silloin vielä pelkäsin yksin esiintymistä. Koulussakin aina lauloin ääni korkealta vikisten yksin laulukokeissa opettajalle. Minua pelotti niin paljon, ettei opettaja pitäisi laulustani. Kuorossa kuitenkin pääsin harjoittelemaan esiintymistäni. Aloin tykkäämään ja nauttimaan esiintymisestä. Suorastaan rakastuin siihen, kun sain hetken olla huomion keskipiste ja ihmiset nauttivat laulustani. Vähän vanhempana olin muutamassa näytelmässä ja musikaalissakin mukana. Rakastin näyttelemistä yhtä paljon kuin laulamistanikin. Olen ollut muutaman vuoden verran myös laulutunneilla ja sitä kautta myös laulellut erilaisissa tapahtumissa. Olen ollut kaksi vuotta mukana Pieksämäen Lucioissa. Aikaisemmin airueessa ja tänä vuonna (kolmas vuosi) Lucia-neitona. Rakastuin jo ensimäisenä vuonna Lucioiden tuomaan sanomaan. Valon tuominen ihmisten elämään tänä kylmänä ja pimeänä vuodenaikan

Miten selviän talven pimeydestä?

Talvi on monelle ihmiselle kaikista raskin vuodenaika. Aamulla kun lähtee töihin on pimeää, ja kun pääsee töistä on pimeää. Aurinkoa ei oikeen näy missään ja unentarve kasaantuu kuormittamaan aivoja. Viime talvi oli itselleni todella kiireistä aikaa. Menin aamulla kouluun, koulusta harkkoihin, sieltä kotiin syömään, läksyt ja nukkumaan. Päivistäni puuttui itselleni pakollinen lepo ja yksinolo. Harrastukset alkoivat tuntumaan enemmän työltä ja pakkopullalta kuin kivalta ja voimaa antavalta. Silloin en osannut vielä kunnolla arvioida omaa jaksamistani, vaan menin eteenpäin kuin höyryveturi joka odottaa rikkoutumista. Tänä talvena olen kuitenkin viisaampi. Kaikki pakolliset jutut on kirjattu kalenteriin ja uusia juttuja otetaan mukaan vasta kun olen varma jaksamisestani. Olen varannut kalenteriini aikaa myös itselleni, treeneilleni ja kirjoittamiselle. Muuten olisin "hyödyntänyt" niidenkin ajan muilla kivoilla, mutta raskaammilla jutuilla. Koska olen oppinut omista virheis