Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2017.

Muodonmuutos prosessi -22kg!

Kuva
Heippatirallaa taas täälläkin puolella! Olen pitkään jo haaveillut tän tekstin kirjoittamisesta ja julkaisemisesta, sillä tämä on ollut yksi elämäni parhaimmista päätöksistä. Toisaalta tekstin julkaiseminen hiukan jännittää. Eli siis: Viime tammikuussa vaakamittari alkoi näyttää uhkaavasti huomattavaa ylipainoa. Tiesin, että ongelma oli ollut pitkäaikainen, ahmimisien ja liikkumattomuuden takia. Muistan kuinka minua ahdisti vuosia sitten, kun vaaka näytti yli 70 kiloa. Silloin olin päästänyt itseni vielä parisenkymmentä kiloa lihavemmaksi. Kun vaaka näytti tammikuun alussa sitä pelottavinta numeroa, 90kg, päässäni rasahti. Rupesin pohtimaan, että haluanko jatkaa tässä epäterveellisessä kierteessä, lihoa, lohtu syödä ja lihoa taas. Vai haluanko elää terveellistä, normaalivartaloisen elämää, energisenä ja hyvinvoivana. Halusinko parantua, vai halusinko jatkaa sairastamista. Tämä päätös ei missään tapauksessa tullut minkää muun ihmisen vaikutuksesta, että joku olisi haukkunut tai

Luciat 2017

Kuva
Olen aina tykännyt laulaa. Pienenä joskus jopa haaveilin esiintymisestä. Jo ensimäisellä luokalla pääsin kuoroon. Silloin vielä pelkäsin yksin esiintymistä. Koulussakin aina lauloin ääni korkealta vikisten yksin laulukokeissa opettajalle. Minua pelotti niin paljon, ettei opettaja pitäisi laulustani. Kuorossa kuitenkin pääsin harjoittelemaan esiintymistäni. Aloin tykkäämään ja nauttimaan esiintymisestä. Suorastaan rakastuin siihen, kun sain hetken olla huomion keskipiste ja ihmiset nauttivat laulustani. Vähän vanhempana olin muutamassa näytelmässä ja musikaalissakin mukana. Rakastin näyttelemistä yhtä paljon kuin laulamistanikin. Olen ollut muutaman vuoden verran myös laulutunneilla ja sitä kautta myös laulellut erilaisissa tapahtumissa. Olen ollut kaksi vuotta mukana Pieksämäen Lucioissa. Aikaisemmin airueessa ja tänä vuonna (kolmas vuosi) Lucia-neitona. Rakastuin jo ensimäisenä vuonna Lucioiden tuomaan sanomaan. Valon tuominen ihmisten elämään tänä kylmänä ja pimeänä vuodenaikan

Miten selviän talven pimeydestä?

Talvi on monelle ihmiselle kaikista raskin vuodenaika. Aamulla kun lähtee töihin on pimeää, ja kun pääsee töistä on pimeää. Aurinkoa ei oikeen näy missään ja unentarve kasaantuu kuormittamaan aivoja. Viime talvi oli itselleni todella kiireistä aikaa. Menin aamulla kouluun, koulusta harkkoihin, sieltä kotiin syömään, läksyt ja nukkumaan. Päivistäni puuttui itselleni pakollinen lepo ja yksinolo. Harrastukset alkoivat tuntumaan enemmän työltä ja pakkopullalta kuin kivalta ja voimaa antavalta. Silloin en osannut vielä kunnolla arvioida omaa jaksamistani, vaan menin eteenpäin kuin höyryveturi joka odottaa rikkoutumista. Tänä talvena olen kuitenkin viisaampi. Kaikki pakolliset jutut on kirjattu kalenteriin ja uusia juttuja otetaan mukaan vasta kun olen varma jaksamisestani. Olen varannut kalenteriini aikaa myös itselleni, treeneilleni ja kirjoittamiselle. Muuten olisin "hyödyntänyt" niidenkin ajan muilla kivoilla, mutta raskaammilla jutuilla. Koska olen oppinut omista virheis

Mikä minusta tulee isona?

Moikka! Siitä on nyt aika kauan aikaa kun olen tuottanut tekstiä tänne viimeksi. Koulussa on ollut paljon kiireitä, on pitänyt lukea kokeisiin ja tehdä kurssitöitä. Lisäksi olen treenaillut ja suunnitellut aikatauluja itselleni sopiviksi. Aikamoista vekslaamista siis kokoajan. Ajattelin kuitenkin tuoda tänne ajatuksia mun suunnitelmista tulevaisuudessa. Kävimme koulun kanssa Kuopion abipäivillä, missä oli todella paljon esillä erilaisia koulutusvaihtoehtoja ja yliopistoja. Ennen sinne menoa minulla oli suhteellisen tarkka suunnitelma, mitä teen lukion jälkeen, mutta tuo reissu nostattikin ihan uusia ajatuksia. Ennen ajattelin lähteväni ensimäisenä vaihtoehtona lukemaan psykologiaa. Tuo reissu toi todella vahvasti esiin sen, että ei, se ei ole minun juttuni. Toisena vaihtoehtona olin ajatellut sairaanhoitajaa, mikä ei valitettavasti ollut vaihtoehdoissa koulutuspaikkaesittelyssä. Haave tuostakin ammatista on alkanut laantumaan. Uutena tulokkaana (siis oikeasti vuoden sisään!)

#Metoochallenge

Kuva
Skippasin todella pitkään tämän tekstin kirjoittamista, koska aihe tuntuu todella rankalta. Halusin kuitenkin kirjoittaa tämän, koska toivon ja uskon, että tästä olisi apua joillekin ihmisille jotka ovat joutuneet tai joutuvat joskus kokemaan seksuaalistaväkivaltaa.           Kyseinen haaste lähti liikkeelle, kun Amerikkalainen näyttelijä Alyssa Milano kertoi twitterissä, kuinka hän oli joutunut seksuuaalisen häirinnän uhriksi. Tästä tuli nopeasti maailmanlaajuinen ilmiö, kun näyttelijä itse kehotti muitakin uhreja tuomaan asian esille. Monet ihmiset ovat hämmästyneet, kuinka yleistä tämän muotoinen väkivalta on.           Milanon painottaa, että kaiken väkivallan suhteen on noudatettava nollatoleranssia koko maailmassa, niin työpaikoilla kuin yksityiselämässäkin. Tämä ongelma ei koske vain Amerikkaa, vaan koko maailmaa-- Tämä on maailmanlaajuinen, haitallinen ílmiö. Seksuaaliväkivalta on yksi pahimmista asioista,  mitä toinen ihminen voi toiselle tehdä. Seksuaalinen väk

Tunteet #2 Onko väärin tehdä virheitä?

Olen viime aikoina unohdellut ja sekoillut todella monien asioiden kanssa. Puhelimeni on jäänyt junaan, unohtanut junalippuja, hävittänyt avaimeni sekä kaikkea muuta todella typerää. Unohteluni saattaa osittain johtua vain tästä "kiireestä" mitä luon itselleni ja ympärilleni. Minä tavallaan ahdistun siitä ja näin ollen alan unohtamaan asioita. Silloin muistan: ei liikaa rautoja sinne tuleen! Me kaikki teemme joskus virheitä. Virheiden tekeminen tekee meistä ihmisiä. Virheiden tekeminen saatta kuitenkin joskus tuoda meille ärsyyntyneen, mielensäpahoittaja-olon ja näin ollen saatat purkaa sitä toisiin, ja oravanpyörä saa uuden alun. Itselleni oli aikoinaan todella vaikea hyväksyä huonoja koenumeroita. Aina kun sain "huonon" numeron, rupesin itkemään ja olin todella pettynyt. Silloinkin yleensä kysessä oli ollut useita huolimattomuus virheitä, jotka olivat kasaantuneet ns. "huonoksi" numeroiksi. Minulle huonoja numeroita olivat kaikki alle kahdeksan. Kahd

Osmon Superhölkkä, 3-sija!

Kuva
Moikkaaa! Olen ollut tänään ihan super onnellinen mun saavutuksista! Tammikuussa mulla ei ollut tietookaan edes yhden kilometrin juoksemisesta. Olin todella huonossa kunnossa fyysisesti sekä henkisesti. Tammikuussa painoin kokonaiset 90kg! Siitä on tultu paljon alas. Kovaa duuniahan se oli, mutta olen ylpeä itsestäni. Aion kertoa tästä prosessista tarkemmin tulevissa blogiteksteissä, kun saan kehonmuokkauskurssin loppuun! :) Tosiaan olin tänään juoksemassa Osmon Superhölkässä N/M19 sarjassa. Sarja oli ilmeisesti yhteisesti naisten sekä miesten sarja (tai ainakin näin ymmärsin) mutta netti tuloksissa ne on/tulee olemaan erikseen. Sarja oli tarkoitettu 19 vuotiaille, ja siitä alempi sarja oli 15 vuotiaille. Tunsin kuuluvani enemmän tuohon ylempään sarjaan. Aamulla heräsin todella aikaisin (7.30) syömään puuroa, jugurttia ja mustikkakeittoa. Sen jälkeen pakkasin tavarat ja lähdin kävelemään kisapaikalle. Kisapaikka oli täällä Pieksämäellä, uimahallin takana. Ilmoittautuminen oli urh

Onko olemassa hyviä ja pahoja tunteita?

Kuva
Heippa taas! Olen ihan kauhean pahoillani, että en ole saanut tänne pariin viikkoon uutta tekstiä. Minulla on takanani hyvin kiireisiä viikkoja, pitänyt tehdä paljon kurssitöitä ja kilpailutekstejä valmiiksi, sekä paljon aikaa on mennyt myös treenaamiseen ja psyykkiseen työhön.         Tänään aion puhua teille tunteista, niinkuin varmaan luittekin jo otsikosta. Olen itse joutunut jo pitkän aikaa miettimään tunteita. Jos nyt aluksi ruvetaan miettimään ihan perus tunteita. Ensimäiset mitkä tulevat mieleesi ovat varmasti ilo taikka suru, joillekkin saattaa tulla ahdistus tai pelko.  Ilon monesti ihmiset luokittelevat niihin "hyviin" tunteisiin, ja suru luokitellaan monesti "pahaan". Mutta miksi? Miksi luokittelemme tunteemmekin hyviiin- ja pahoihin tunteisiin? Ajatuskuva: Onko sinulla mielestäsi hyviä ja pahoja tunteita? Tosi asia kuitenkin on, että me tarvitsemme myös niitä "pahojakin" tunteita. Ilman surua, me emme voi tuntea iloakaan.  Surun k

Minun perheeni? / Millaisia perheitä voi olla?

Monissa ystäväni- kirjoissa, joita täytimme aina kavereiden kesken ala-asteella, kysytään, että keitä minun perheeseeni kuuluu. Tuo kysymys voi olla joillekkin todella helppo, joillekin ei niinkään. Monien ihmisten käsitys perheestä tarkoittaa heti biologista perhettä. Kaikilla kuitenkaan asia ei ole niin.            Esimerkiksi oma perheeni on minulle enemmän perhe täynnä vieraita ihmisiä. En tunne, enkä tavallaan edes halua tuntea heitä. Tottakai rakastan omia siskojaní ja he ovat omaa perhettäni. Nykyään isänikin on mukana elämässäni.              Kuitenkin jos ajattelen perhettä, en aina ajattele silloin biologista perhettäni. Tottakai hekin ovat jollain tapaa perhettäni: nimenomaan biologisesti. Mutta entäs kun oma perhe ei tunnu omalta?             Minulla on elämässäni monia muitakin todella läheisiä ihmisiä, jotka ovat minulle omalla tavallaan perhettä. Kaverit on omalla tavallaan enemmän sisaruksia kuin kavereita. Tappelemme, nauramme ja silti välitämme toisistamme. Paha

Sinulla on toivoa!

Joskus elämässä tulee vastaan esteitä. Esteitä, jotka tuntuu niin ylitsepääsemättömiltä , että olet ihan murusina ja hämilläsi, mitä nyt pitäisi tehdä. Joskus esteet saattavat tuntua jopa niin toivottomilta, että on vaikea nähdä itseään selviytyvän siitä. Tässä tekstissä käsittelemme toivoa, miten se auttaa meitä selviytymään näistä esteistä sekä miten toivo vaikuttaa mehin. Ilman toivoa me emme ole mitään, tai ainakaan minä en ole mitään. Jos minulla ei olisi toivoa, minulla ei olisi väliä. Millään ei olisi väliä. Ilman toivoa en kirjoittaisi tätä tekstiä tai eläisi tätä elämää, mitä elän nyt. Koko elämäni olen ollut riippuvainen toivosta. Toivo on se mikä pitää meidät elossa. Toivo on se mikä kertoo meille, että meillä ja meidän elämällä on väliä. Toivo kertoo ja kuvaa minulle pelastusta, unelmia ja rakkautta. Siitä ei ole ollut kauaa, kun oma elämänikin vaikutti todella toivottomalta. Rukoilin joka ilta parempaa huomista, vähemmän kipuja ja pahaa oloa. Oma elämäntilanteeni oli

Mitä masennus oikeasti on?/mielenterveys #1

Ole hetki masentuneen ihmisen kengissä: Masennus hiipii luokseksi hiljalleen. Alussa ponnistelet pienten asioiden kanssa, mutta yrität unohtaa sen. Se on kuin päänsärky: kerrot itsellesi sen menevän ohi. "Tämä on taas vain yksi huono päivä." Mutta se ei ole totta. Olet jumissa tässä mielentilassa. Totut laittamaan kasvoillesi maskin ja jatkat elämääsi muiden joukossa, koska sinun on pakko. Niin muutkin tekevät. Ongelma ei kuitenkaan katoa. Kamppailet yrittäessäsi esittää päivittäin ja se alkaa maksamaan liikaa. Siksi putoat   syvemmälle ja syvemmälle, ja alat perääntymään ystävien ja perheen luota,joskus jopa sulkien heidät kokonaan pois. Kaikki tyydytys on poissa. Pienet asiat,joista sait ennen iloa, ovat täysin arvottomia. Pienimmätkin askareet  tekevät kipeää.  Siksi menetät motivaatiosi. Miksi jatkaa yrittämistä, kun mikään ei saa sinua kuitenkaan onnelliseksi? Kaikki tämä saa sinut voimaan huonommin ja jäät kiinni oravanpyörääsi. Yhtäkkiä huomaat elä

18w BILEET :D

Kuva
HAHAHA Joo... Kyllä, täytin 16 päivä tätä kuuta 18-vuotta. Silloin oli keskiviikko, joten ei. En ollut juomassa. Vietin synttäreitäni kotona syöden kakkua ja ottaen hassuja kuvia:) Tässä muutama:  JA EI, ei tunnu erilaiselta... NO OKEI, Kyllähän se vähän tuntuu :)   Lähdin perjantaina Rautalammille näkemään kavereita ja young festiin. Oli aivan huippua! Muutama hassu kommellus lompakon häviämisen ja löytymisen ja muidenkin todella kummallinen yhteensekoitus teki juuri siitä 24 tunnista ihanan! Kiitos ihanat rakkaat loistavista synttäreistä! Tässä vielä young festistä kuvia. Pääesiintyjänä oli Younghearted!  Kiitos! Rakkaudella, Sinttumariaminttu

Koulut alkaa,tervetuloa uudet lukiolaiset :)

Heippa heii! Koulut alkoi suurimalla osalla viime maanantaina. Itse olen jo opiskellut puolitoista viikkoa. Koulu alkoi mielestäni odotettua paremmin. Otin ensimäiseen jaksoon vain kaksi ainetta, koska en koe, että valmistumisellani olisi kiire. Päätimme rexin kanssa, että vaihdan sittenkin aikuislukioon vasta ensi syksynä. Eli nyt on minulla virallinen ABI vuosi!           Ajattelin siis tanssia wanhat 2018 sekä olla penkkareissa oman vuosiluokan mukana. Ajattelin, että ensivuosi on ns. "ylimääräinen" nelosvuosi. Eikä se minua haittaa yhtään, päin vastoin. Nyt minulla on aikaa itselleni ja muulle elämälle koulun ohella. Ajattelin näin koulun alkajaiseksi kirjoittaa jotain ohjeita uusille lukiolaisille, koska olisin näitä itse kaivannut ensimäisenä vuonna. :) 1 . Älä pelkää vanhempia oppilaita. Itse kun siirryin lukioon, heti ovesta sisään astuessani huomasin, että lukiossa on vähän erilaista. Koulun vanhimmat, eli kolmoset sai ohittaa ruokajonossa (mitä kyllä itsek

Sitä itserakkausjuttuu

Hei! Siitä on taas jo tovi, kun olen kirjoittanut tänne viimeksi. Tämä ei johdu siitä, että olisin unohtanut blokini tai, että minulla ei olisi ideoita. Päinvastoin. Ideoita kirjoittamiseen löytyisi vaikka millä mitalla. Ainut ongelma vaan on, että en oikeen tiedä, että miten aloittaisin. Sain kuitenkin todella hyvän idean uusimmasta Demi lehdestä ja tekstiä alkoi taas tulvia sisälläni. Demin kannessa oli paljon myönteisiä sanoja; olet vahva ja kaunis. Minun on tehnyt mieli aikaisemminkin kertoa tästä, mutta vasta nyt sain sanoja ajatuksilleni. Miten minä opin rakastamaan itseäni? Viimeiset kahdeksan kuukautta ovat olleet myös tämän takia erittäin ihania kuukausia. (Olin joutunut sairaslomalle, joka kesti 6 kk) Olin niin väsynyt, enkä jaksanut edes meikata. Peilistä katsoi väsynyt haamu. Lomani aikana kuitenkin opettelin pitämään itsestäni huolta; käymään suihkussa säännöllisesti, pestä naama ja rasvata se kaksi kertaa päivässä sekä kartoittamaan myös fyysistä tasapainoa esim.

Avioliittoleiri 2017, yhdessäolon salaisuus

Kuva
Hei! Siitä on nyt pitempi aika kun julkaisin viimeksi. Parissa viikossa on kerennyt tapahtua vaikka mitä ihanaa. Olin töissä avioliittoleirillä lastenohjaana 5-6 vuotiaissa tytöissä. Leirin jälkeen olen maannut viikon sängynpohjalla flunssassa.           Tämän vuoden leiri oli mielestäni erityisen hyvä aikaisempiin vuosiin verrattuna, jolloin olen itse ollut mukana. Tutustuin ensimäistä kertaa leirillä uusiin ihmisiin, jotka osoittautuivat todella ihaniksi. Toivon, että nään heidät ensi leirillä, jotta saataisiin yhtä mahtava leiri ensivuodellekin!            Lapset olivat todella ihania. Jo ennen leirin alkua tunsin, että Jeesus on läsnä koko leirin ajan ja ohjaa meitä tekemään oikeita valintoja lasten ja muidenkin asioiden suhteen. Tämän huomasin, kun näin ensi kertaa omat nimetyt lapseni. Minulla oli 4 ihanaa tyttöä, omilla mielipiteillä ja vahvoilla tunteilla varustettuna. Varsinkin nuorimpien kohdalla tunsin, kuinka Jumala siunasi heitä, koska tiesin, että juuri minä osasin

Mitä on onnellisuus?

Kuva
Moikka taas! Tämän päivän aiheena on onnellisuus. Mitä se tarkoittaa? Miltä se tuntuu? Miten voin tuntea oloni onneliseksi? Tässä on minun tarinani! En muista koskaan tunteneeni itseäni näin onnelliseksi. Luulin aikaisemmin, että olen onnellinen kun saavutan tätä ja tuota, kun olen hyvä tässä tai tuossa. "Ehkä olen onnellinen joskus tulevaisuudessa..." MUTTA , onnellisuuden ei tarvitse olla kiinni näistä asiosta. Miksi et salli itsesi olla onnellinen nyt? Mikä estää sinua? Onko ne pahat ja stressaavat ajatukset? Työkiireet? Itse teen paljon ajattelutyötä vapaa-ajallani, koulussa ja terapiassa. Stressaan kauheasti koulumenestyksestä ja erilaisista kiireistä. Terapeuttini jäi lomalle kesäkuun lopusta ja olin siitäkin ylimääräisen kuormittunut, koska en osannut yhtään sanoa, että miten pärjäisin ilman häntä. Todellisuudessa pärjään ihan hyvin. Kyse ei ollut kuin viiden viikon lomasta. HETKINEN?! LOMASTA?! Siinä kohtaa tajusin että minunkin pitäisi pitää huolivapaata

Pahan ajatuksen pyörä?

Hei! Tervetuloa ensimäiseen blogiini! Tämän blokin tarkoitus on toimia tietynlaisena "päiväkirjana" itselleni, mutta haluan jakaa ajatuksiani ja tekemisiäni teille tsemppaavana kirjoittajana. Olen aina tykännyt kirjoittamisesta enemmän kuin lukemisesta. Kirjoittaminen on minulle tietynlainen intohimo. En halua kuitenkaan jauhaa teksteissäni tätä "himoa" joten nyt asiaan! Aion pitää blogini hyvinkin elämänmyönteisenä, kertoillen omia kommeluksiani,mikä on auttanut minua selviämään vaikeista tilanteista ja tunteista. Minulla on tähän ensimäiseenkin itselleni todella tärkeä huomaaminen. Aloitetaan siis! Alkuvuonna 2017 olin todella pettynyt itseeni. Olin lihonut jo useamman vuoden ajan n. pari kiloa kuussa. Painoin silloin melkein 90 kiloa. Vihasin omaa peilikuvaani, ja löllövää vartaloani. En pahemmin harrastanut liikuntaa ja minulla oli tapana syödä salassa paljon herkkuja. Herkkujen syöminen oli minulle tietynlainen pakkomielle, koska hain siitä tietynlaista