Onko olemassa hyviä ja pahoja tunteita?

Heippa taas!
Olen ihan kauhean pahoillani, että en ole saanut tänne pariin viikkoon uutta tekstiä. Minulla on takanani hyvin kiireisiä viikkoja, pitänyt tehdä paljon kurssitöitä ja kilpailutekstejä valmiiksi, sekä paljon aikaa on mennyt myös treenaamiseen ja psyykkiseen työhön.
       

Tänään aion puhua teille tunteista, niinkuin varmaan luittekin jo otsikosta. Olen itse joutunut jo pitkän aikaa miettimään tunteita.

Jos nyt aluksi ruvetaan miettimään ihan perus tunteita. Ensimäiset mitkä tulevat mieleesi ovat varmasti ilo taikka suru, joillekkin saattaa tulla ahdistus tai pelko.  Ilon monesti ihmiset luokittelevat niihin "hyviin" tunteisiin, ja suru luokitellaan monesti "pahaan". Mutta miksi? Miksi luokittelemme tunteemmekin hyviiin- ja pahoihin tunteisiin?
Ajatuskuva: Onko sinulla mielestäsi hyviä ja pahoja tunteita?


Tosi asia kuitenkin on, että me tarvitsemme myös niitä "pahojakin" tunteita. Ilman surua, me emme voi tuntea iloakaan.  Surun kautta me voimme käsitellä meistä tuntuvia asioita vähemmän merkittävimmiksi. Ilman vihaa emme voisi puolustaa itseämme kun joku uhkaa tehdä meille jotain pahaa.

Me tarvitsemme joka ikistä tunnetta joka päiväiseen elämäämme. 

Tämä asia tuli minullekin ihan uutena ajatusmallina. Jotkin tunteet, kuten viha, olivat mielestäni hyvin epämiellyttäviä sekä minusta, että läheisistäni. Olessani vihainen saatan huohaamattani olla todella kärkkäinen ja tiuskia ihmisille sitä tarkoittamatta. Minulla oli pitkään paha tapa kohdistaa viha itseeni, että olen paha, koska tunnen tällaisia tunteita. Todellisuudessa asia ei todellakaan ollut niin. Tässä asiassa minulla oli lupa olla vihainen.

Jos joskus tunnet joitain epämiellyttäviä tunteita ystäviäsi tai läheisiäsi kohtaan, suosittelen lämpimästi ottamaan sen puheeksi. Voitte yhdessä miettiä ja keskustella tunteistasi ja lopulta ehkä "päästämään irti" tunteesta.

Me tiedämme kuitenkin, että suru ja kaikki muutkin "pahat" tunteet  eivät tunnu meistä mukavilta. Se varmasti onkin yksi suuri syy miksi luokittelemme tunteita. Oman ajatustyöni tuloksena olen huomannut, että (ainakaan minun kohdalla) ole ollut mitenkään viisasta luokitella tunteita. Totta kai se on tietyllä tapaa todella normaalia, mutta ei elämksen kannalta oleellista.

Toivottavasti sait tästä jotain ajateltavaa itsestäsi.

Hyvää alkavaa syksyä!<3 p="">


-Sinttumariaminttu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Tuhkasta nousi Mansikkatyttö

Osmon Superhölkkä, 3-sija!

Muodonmuutos prosessi -22kg!