Sinttumaria

Skippasin todella pitkään tämän tekstin kirjoittamista, koska aihe tuntuu todella rankalta. Halusin kuitenkin kirjoittaa tämän, koska toivon ja uskon, että tästä olisi apua joillekin ihmisille jotka ovat joutuneet tai joutuvat joskus kokemaan seksuaalistaväkivaltaa.           Kyseinen haaste lähti liikkeelle, kun Amerikkalainen näyttelijä Alyssa Milano kertoi twitterissä, kuinka hän oli joutunut seksuuaalisen häirinnän uhriksi. Tästä tuli nopeasti maailmanlaajuinen ilmiö, kun näyttelijä itse kehotti muitakin uhreja tuomaan asian esille. Monet ihmiset ovat hämmästyneet, kuinka yleistä tämän muotoinen väkivalta on.           Milanon painottaa, että kaiken väkivallan suhteen on noudatettava nollatoleranssia koko maailmassa, niin työpaikoilla kuin yksityiselämässäkin. Tämä ongelma ei koske vain Amerikkaa, vaan koko maailmaa-- Tämä on maailmanlaajuinen, haitallinen ílmiö. Seksuaaliväkivalta on yksi pahimmista asioista,  mitä t...

Olen viime aikoina unohdellut ja sekoillut todella monien asioiden kanssa. Puhelimeni on jäänyt junaan, unohtanut junalippuja, hävittänyt avaimeni sekä kaikkea muuta todella typerää. Unohteluni saattaa osittain johtua vain tästä "kiireestä" mitä luon itselleni ja ympärilleni. Minä tavallaan ahdistun siitä ja näin ollen alan unohtamaan asioita. Silloin muistan: ei liikaa rautoja sinne tuleen! Me kaikki teemme joskus virheitä. Virheiden tekeminen tekee meistä ihmisiä. Virheiden tekeminen saatta kuitenkin joskus tuoda meille ärsyyntyneen, mielensäpahoittaja-olon ja näin ollen saatat purkaa sitä toisiin, ja oravanpyörä saa uuden alun. Itselleni oli aikoinaan todella vaikea hyväksyä huonoja koenumeroita. Aina kun sain "huonon" numeron, rupesin itkemään ja olin todella pettynyt. Silloinkin yleensä kysessä oli ollut useita huolimattomuus virheitä, jotka olivat kasaantuneet ns. "huonoksi" numeroiksi. Minulle huonoja numeroita olivat kaikki alle kahdeksan. Kahd...

Moikkaaa! Olen ollut tänään ihan super onnellinen mun saavutuksista! Tammikuussa mulla ei ollut tietookaan edes yhden kilometrin juoksemisesta. Olin todella huonossa kunnossa fyysisesti sekä henkisesti. Tammikuussa painoin kokonaiset 90kg! Siitä on tultu paljon alas. Kovaa duuniahan se oli, mutta olen ylpeä itsestäni. Aion kertoa tästä prosessista tarkemmin tulevissa blogiteksteissä, kun saan kehonmuokkauskurssin loppuun! :) Tosiaan olin tänään juoksemassa Osmon Superhölkässä N/M19 sarjassa. Sarja oli ilmeisesti yhteisesti naisten sekä miesten sarja (tai ainakin näin ymmärsin) mutta netti tuloksissa ne on/tulee olemaan erikseen. Sarja oli tarkoitettu 19 vuotiaille, ja siitä alempi sarja oli 15 vuotiaille. Tunsin kuuluvani enemmän tuohon ylempään sarjaan. Aamulla heräsin todella aikaisin (7.30) syömään puuroa, jugurttia ja mustikkakeittoa. Sen jälkeen pakkasin tavarat ja lähdin kävelemään kisapaikalle. Kisapaikka oli täällä Pieksämäellä, uimahallin takana. Ilmoittautuminen oli urh...

Heippa taas! Olen ihan kauhean pahoillani, että en ole saanut tänne pariin viikkoon uutta tekstiä. Minulla on takanani hyvin kiireisiä viikkoja, pitänyt tehdä paljon kurssitöitä ja kilpailutekstejä valmiiksi, sekä paljon aikaa on mennyt myös treenaamiseen ja psyykkiseen työhön.         Tänään aion puhua teille tunteista, niinkuin varmaan luittekin jo otsikosta. Olen itse joutunut jo pitkän aikaa miettimään tunteita. Jos nyt aluksi ruvetaan miettimään ihan perus tunteita. Ensimäiset mitkä tulevat mieleesi ovat varmasti ilo taikka suru, joillekkin saattaa tulla ahdistus tai pelko.  Ilon monesti ihmiset luokittelevat niihin "hyviin" tunteisiin, ja suru luokitellaan monesti "pahaan". Mutta miksi? Miksi luokittelemme tunteemmekin hyviiin- ja pahoihin tunteisiin? Ajatuskuva: Onko sinulla mielestäsi hyviä ja pahoja tunteita? Tosi asia kuitenkin on, että me tarvitsemme myös niitä "pahojakin" tunteita. Ilman surua, me emme voi tuntea iloakaan.  Surun k...

Monissa ystäväni- kirjoissa, joita täytimme aina kavereiden kesken ala-asteella, kysytään, että keitä minun perheeseeni kuuluu. Tuo kysymys voi olla joillekkin todella helppo, joillekin ei niinkään. Monien ihmisten käsitys perheestä tarkoittaa heti biologista perhettä. Kaikilla kuitenkaan asia ei ole niin.            Esimerkiksi oma perheeni on minulle enemmän perhe täynnä vieraita ihmisiä. En tunne, enkä tavallaan edes halua tuntea heitä. Tottakai rakastan omia siskojaní ja he ovat omaa perhettäni. Nykyään isänikin on mukana elämässäni.              Kuitenkin jos ajattelen perhettä, en aina ajattele silloin biologista perhettäni. Tottakai hekin ovat jollain tapaa perhettäni: nimenomaan biologisesti. Mutta entäs kun oma perhe ei tunnu omalta?             Minulla on elämässäni monia muitakin todella läheisiä ihmisiä, jotka ovat minulle omalla tavallaan perhettä. Kaverit on omalla tavallaa...

Joskus elämässä tulee vastaan esteitä. Esteitä, jotka tuntuu niin ylitsepääsemättömiltä , että olet ihan murusina ja hämilläsi, mitä nyt pitäisi tehdä. Joskus esteet saattavat tuntua jopa niin toivottomilta, että on vaikea nähdä itseään selviytyvän siitä. Tässä tekstissä käsittelemme toivoa, miten se auttaa meitä selviytymään näistä esteistä sekä miten toivo vaikuttaa mehin. Ilman toivoa me emme ole mitään, tai ainakaan minä en ole mitään. Jos minulla ei olisi toivoa, minulla ei olisi väliä. Millään ei olisi väliä. Ilman toivoa en kirjoittaisi tätä tekstiä tai eläisi tätä elämää, mitä elän nyt. Koko elämäni olen ollut riippuvainen toivosta. Toivo on se mikä pitää meidät elossa. Toivo on se mikä kertoo meille, että meillä ja meidän elämällä on väliä. Toivo kertoo ja kuvaa minulle pelastusta, unelmia ja rakkautta. Siitä ei ole ollut kauaa, kun oma elämänikin vaikutti todella toivottomalta. Rukoilin joka ilta parempaa huomista, vähemmän kipuja ja pahaa oloa. Oma elämäntilanteeni oli...

Ole hetki masentuneen ihmisen kengissä: Masennus hiipii luokseksi hiljalleen. Alussa ponnistelet pienten asioiden kanssa, mutta yrität unohtaa sen. Se on kuin päänsärky: kerrot itsellesi sen menevän ohi. "Tämä on taas vain yksi huono päivä." Mutta se ei ole totta. Olet jumissa tässä mielentilassa. Totut laittamaan kasvoillesi maskin ja jatkat elämääsi muiden joukossa, koska sinun on pakko. Niin muutkin tekevät. Ongelma ei kuitenkaan katoa. Kamppailet yrittäessäsi esittää päivittäin ja se alkaa maksamaan liikaa. Siksi putoat   syvemmälle ja syvemmälle, ja alat perääntymään ystävien ja perheen luota,joskus jopa sulkien heidät kokonaan pois. Kaikki tyydytys on poissa. Pienet asiat,joista sait ennen iloa, ovat täysin arvottomia. Pienimmätkin askareet  tekevät kipeää.  Siksi menetät motivaatiosi. Miksi jatkaa yrittämistä, kun mikään ei saa sinua kuitenkaan onnelliseksi? Kaikki tämä saa sinut voimaan huonommin ja jäät kiinni oravanpyörääsi. Yhtäkkiä hu...